perjantai 6. kesäkuuta 2014

Sometimes we're broken and we don't know why

Mitä mä teen? Mä en vaan jaksais tätä pahaa oloa. Mitä mä voin tehä tälle? Eikö joku osais neuvoo? Onko tää tätä sit koko loppu elämä? Onko ylipäätään mitään loppu elämää? Ku eiks olis vaan paljo helpompaa lopettaa tää tuska vaik heti? Kun mä en vaan jaksa.
 Mä oon henkisesti ja fyysisesti niin loppu. 
 Ja mä oon kyllä pyytäny apua. Kertonu että tarvisin apua, koska jos en sitä pian saa, niin kaikki on hyvin nopeesti ohi. Mutta otettiinko mua tosissaan? EI.
 Kun nehän luulee tietävänsä mitä mun päässä liikkuu, ne osaa lukea mun ajatukset, eikö?
 Mutta ei, kun pitkitetään ja pitkitetään sitä niin kauan, että ne havahtuu yhtenä päivänä siihen, että onkin liian myöhästä. Sit on turhaa enää itkeä. Se on myöhäistä sit syytellä ketään ja sanoo et miksei se puhunu ja kertonu et miten paha sillä on olla. Koska mähän kerroin!
 Mut ei, ei kato ku vaan sellaset joilla on oikeesti jotain ongelmia tarvii apua, enkä mä kuulemma ole sellanen.

Ja sit multa kysellään et miks mä jaksan olla tällanen. Murjotan ja angstaan koko ajan. Viiltelen. Et teenkö mä tätä tahallani, satuttaakseni muita? Ei siis mitä helvettiä oikeesti? Kuinka joku vois olla niin sairas et ees ajattelee noin kieroutuneesti?
  Mut eihän mulla voi oikeesti olla paha olla. Mun elämähän ku on ollu niin vitun helppoa! En mä sitä sano, että tää mikään maailman kauhein elämä ois ollu, ei varmastikkaan. Mutta kun ihmiset on erilaisia. Ihmisten tapa käsitellä tunteita;  iloa, surua ja nyt juuri tätä pahaa oloa, on jokaisella erilainen. Jos sä käsittelet sun tunteita tietyllä tavalla, se ei tarkoita, että se olis ainoo oikea. Kun ei oo mitään yhtä ainoota ja oikeaa tapaa!

Ja se et sit ne viel syyllistää mua, et kun niil on muutenkin vaikeeta, et ku sit mä vielä ongelmieni kanssa siihen päälle. Et mä olen todella itsekäs, ja yksinkertaisesti laiska, kun mä ryven tässä masennuksessa. Että kun se on kuulemma omasta asenteesta kiinni! No vittu varmaan mä oikeesti tykkään siitä, että mulla on paha olla ja masentaa! Se kun on niin vitun kivaa! Kun jokainen päivä on yhtä helvettiä, niin joo, mä ihan taatusti tykkään tästä ja teen tätä niitä kiusatakseni. Ja sit se että kun mä viiltelen, niin en satuta ainoastaan itteeni, vaan myös muita. Ja et miten mun sisaruksetkaan voi kasvaa, jos ne kasvaa nähden tällasta. Voi että ku noista syyttelyistä tulee aina niin vitun ihana olo! Mä tekisin mitä vaan, jos mulla olis joku muu keino, joka helpottaa mun ahdistusta yhtä paljon kun viiltely. Ja mä tekisin mitä vaan, jos saisin peruutettua sen ekan kerran kun viiltelin.  Ja en mä tietenkään halua että mun sisarukset kasvaa nähden sellasta! Mä en vaan voi sille mitään.
Ne ensin itse pistää mut lupaamaan että en enää viiltelis, ja sit ite ajaa mut joka kerta siihen samaan pisteeseen, noilla syyttelyillä, että päädyn viilteleen. Kun siitä syyttelystä ei oo oikeesti mitään hyötyä.
 Kun tuo niiden käyttäytyminen ei auta yhtään! Ja mä en omasta mielestäni tarvis yhtään lisää stressiä ja paskaa tän kaiken muun lisäks..






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti