My mind is killing me

Pelko. Ahdistus. Masennus. Itsetuhoisuus. Väsymys. Tekopirteys. 

 Nää sanat kuvaa aika hyvin mun fiiliksiä, olotilaa, ja oikeestaan koko elämää just nyt. 

Mua pelottaa mun pään sisällä pyörivät asiat, sekavat ajatukset, koulun alku, se että ihmiset olettaa että mä pystyn samoihin asioihin kuin aina ennenkin, ilman mitään ongelmia. Oonhan mä tehnyt sen sata kertaa ennenkin.. Nimenomaan,  kun se olikin ennen.  

 Musta tuntuu taas, että ei oo mitään järkee elää. Et ei mulla ole mitään väliä. Ja en tajuu miks ihmiset hinkuu elämää ja elämistä. Kun täähän on yhtä paskaa koko ajan. Miks se on nii tavoteltavaa? 

 Mua yksinkertasesti ahdistaa taas kokoajan. Eikä mulla oo mitään motivaatioo mihinkää. Miks oliskaa? 

Oon kauheen väsynyt, mutta silti mua turhauttaa olla paikallaan. Tein mä mitä vaan niin koko ajan on paha olo. 

Masentaa.

 Tekis mieli viiltää, mut en haluu tehä sitäkään ku sit pelkään sitä turhautumista jos se terä ei uppookkaan syvälle.   

Mä en jaksa mennä sinne kouluun. Se ahdistaa mua. Enkö mä vois vaan jäädä kotiin? Pitää vaikka jonku välivuoden.  Mä en vaan jaksa stressata. 

 

Oon huomannut, että oli asia mikä vaan, en uskalla ees yrittää koska pelkään sitä epäonnistumista kuollakseni.. 

Ahdistus.

Se ahdistus jonka aikana ei voi kun itkeä. Se ahdistus joka tekee toimintakyvyttömäksi. Se ahdistus mikä pistää kiertämään ympäri taloa itkien,  tietämättä mitä tehdä, yrittäen pystyä hengittämään. Se ahdistus mikä pistää oksentamaan.  
Mä luulin oikeasti että mä kuolen.  Mä en voinu edes ajatella mitään nukkumista,  kun se paheni hetki hetkeltä. Ei voinut istua paikallaan,  mutta ei silti haahuilla ympäri taloakaan.  Kun vihdoin uskalsi  koittaa laittaa silmiä kiinni, ja toivoa nukahtamista, se paheni pahemmaksi mitä se oli kerennyt ollakkaan. 
Onneksi mulla on ihania ihmisiä ympärillä, jotka hakee mut anivarhain aamulla, kuuntelee ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Kiitos siitä <3.  Keskusteltuani jonkun järkevän ihmisen kanssa,  lähti  se ahdistus pikkuhiljaa laantumaan.  Välillä se yrittää hyökkiä huomaamatta takasin, mutta kiitos rohkaisevien sanojen ja tuen, tiedän että mun ei tarvitse pelätä.