Such a tired game

Tää on taas just tätä. Miten voiki olla niin, et aina kun mulla on kaikista paskimmat olot, ja ahdistaa eniten, eikä haluis olla yksin, niin sillon aina kaikki on pois kotoo. Aina just sillon ne sit varmasti on sopinu jotaki, ja lähteny jonnekki. Ja mua ei taas tietty haittaa yhtää.. Eipä.

Tää kaikki on taas niin raskasta. Nää alkaa taas kasaantuu vuorena mun pään sisään. Oon niin väsynyt. Ihan loppu.  Oon alkanu aatella et se itsemurha ois kuitenki ainoo vaihtoehto.
Oon vaan lähinnä miettinyt et miten sen tekisin. En oo vielä päättänyt.

Kun mä en jaksa. En ees halua jaksaa, koska ei siinä oo mitään järkee ku tää elämä on tätä yhtä ja samaa paskaa koko ajan.

Tää paha olo aina korostuu näinä kertoina kun S on paikkakunnalla, enkä voi mennä kattoo sitä. Ja se muistuttaa aina kuinka helvetin vaikeeta tän elämän pitää olla. Ja miten helvetin vaikee tää tilanne on. Kun itseään aikuisiksi kutsuvat ihmiset on nii helvetin lapsellisia, että pitää sekottaa kaikkien elämät sillä, että pitää olla niin pikkumainen ja ei pysty aatteleen ku itseään.

Mun pää hajoo. Vittttu. Ahdistaaa. Masentaaaa.  Kun pääsisin täältä vaan pois. Mä en jaksa tätä elämää näin. Jotaki muutosta mä oikeesti tarvin nyt. Tää ei toimi.