torstai 18. syyskuuta 2014

Mä muistan



Mä muistan  ne sadat yöt kun isä tuli aina kaatokännissä kotiin.
Sen kun olin niin huolissani äidistä kun se itki.
Sen kun pelkäsin että löisikö isä äitiä.  
Sen kun pelkäsimme isää, ja lukittauduimme  kahden 
pikkusiskoni kanssa yhteen huoneeseen. Kun isä huusi, ja äiti yritti rauhoitella
sekä meitä lapsia, että isää.
Muistan kuinka mua pelotti jos isän ryyppykaverit tuli meille.
Sen kun ei tarvittu kuin yksi pieni väärin mennyt asia, niin oli täysi helvetti irti.
Muistan kuinka lähdettiin äidin kanssa isää pakoon mummun tai tädin luo, ja tultiin aina kuitenkin   muutaman päivän kuluttua takaisin.
Muistan kun kahdeksan vuotiaana toivoin, että isä katoaisi meidän elämästä kokonaan. Kun isä oli taas tullut kännissä kotiin, hajottanut kaikki paikat ja haukkunut äitini, 
ja äiti joutui siivoamaan jäljet keskellä yötä. 
Muistan kuinka kävimme katsomassa isää vankilassa. 
Sen kun pikkusiskoilleni valehdeltiin,että isä oli vain töissä. 
Sen kun piti esittää että kaikki olisi aivan normaalisti. 
Vaikka ei meidän elämä
ollut isän takia  koskaan normaalia ollutkaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti