Ahdistus.

Se ahdistus jonka aikana ei voi kun itkeä. Se ahdistus joka tekee toimintakyvyttömäksi. Se ahdistus mikä pistää kiertämään ympäri taloa itkien,  tietämättä mitä tehdä, yrittäen pystyä hengittämään. Se ahdistus mikä pistää oksentamaan.  
Mä luulin oikeasti että mä kuolen.  Mä en voinu edes ajatella mitään nukkumista,  kun se paheni hetki hetkeltä. Ei voinut istua paikallaan,  mutta ei silti haahuilla ympäri taloakaan.  Kun vihdoin uskalsi  koittaa laittaa silmiä kiinni, ja toivoa nukahtamista, se paheni pahemmaksi mitä se oli kerennyt ollakkaan. 
Onneksi mulla on ihania ihmisiä ympärillä, jotka hakee mut anivarhain aamulla, kuuntelee ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Kiitos siitä <3.  Keskusteltuani jonkun järkevän ihmisen kanssa,  lähti  se ahdistus pikkuhiljaa laantumaan.  Välillä se yrittää hyökkiä huomaamatta takasin, mutta kiitos rohkaisevien sanojen ja tuen, tiedän että mun ei tarvitse pelätä.