keskiviikko 20. elokuuta 2014

Everyday is a struggle.

Mä haluaisin vaan nukkua. Oon niin väsynyt. Tiiän, et odotin koulua, ja kyllä mä oon tykänny ollakki siä. Se on hyvä et mulla on päivissä joku rutiini. Et mä en oo aina koko päivää istumassa kotona ja miettimässä asioita. Mulla on pakko olla päivissä joku rutiini, että mun pää pysyy ees jotenki kasassa. Niin siihen oon tyytyväinen, että se on vieny mun ajatuksia paljon, ja en ehdi hirveesti päivisin ajatella asioita päässäni..  Mutta. Mä oon nyt jo ihan loppu. Meillä on ollut vasta kolme päivää koulua ja mä oon henkisesti ja fyysisesti enemmän loppu kun pitkään aikaan. Ja me ei olla edes opiskeltu vielä.
Ja sit kun mä tuun koulusta, oon niin poikki et meen suoraan nukkumaan. Ja sit en saa taas yöllä nukuttua, vaikka en olis päivällä kauaa nukkunutkaan..  Nyt mä muistan miks mä olin keväällä tyytyväinen kun koulu loppu. Olin aina vielä 10 kertaa väsyneempi.
 Mua itkettää taas koko ajan. Ihan yhtäkkiäkin vaan saatan huomata esim. koulussa, että ajattelen olevani tosi väsynyt ja mua masentaa, ja huomaan kuinka kyyneleet alkaa nousta silmiin. Ja mä vihaan itkeä niin että joku näkee.
 Voi kun mä nyt saisin tähän jo jotain apua. Vaikka ne lääkkeet. Mutta kun äitee vastustaa niitä niin kovaa.
Mut kun mä en ihan hirveesti näe että mulle olis jotain hyötyä pelkästä terapiasta ja puhumisesta.
 Hyvähän sen äiteen on siinä vieressä olla ja kertoo omia mielipiteitänsä. Ei se joudu elään tän kanssa. Ei se joudu kestään joka päivä tätä kamalaa ahdistusta ja masennusta. Ei se tiedä miltä se tuntuu, sillä vaan on sen mielipiteet. Mutta kun mä oon taas niin loppu. Niin loppu et mä en jaksa enää kauaa. Haluuko se sit oikeesti mut siihen samaan jamaan missä mä olin huhtikuussa. Se tasan tarkkaan tietää mitä oli aika lähellä tapahtua. Koska mä en oikeesti jaksa tätä paskaa enää kauaa. Jotain apua mä tarviin, ja pian. Ja oon miettinyt, että jos mä en sitä tuolta saa, niin sitten mä hommaan sitä ite, eli teen lopun tästä paskasta. Ja tällä kertaa kunnolla.
 Niin eikö luulis, että se ennemmin haluais ne lääkkeet? Eikö se olis aika paljon yksinkertasempi ratkasu saada apua? Jos niissä oikeesti on se mahdollisuus että mä voisin apua niistä saada.













2 kommenttia: